Kyllä kielet ovat ihmeellinen asia

Tänään lähijunassa vieressäni istui pariskunta, nuori mies ja nainen, jotka olivat ilmeisesti kotoisin joko Espanjasta tai Portugalista. He puhuivat kieltä, jota en ymmärtänyt juuri lainkaan, mutta jota aloin kuunnella ihan huvin vuoksi. On mielenkiintoista, millaisia asioita voi päätellä pelkän äänensävyn perusteella. Huomasin esimerkiksi, että mies naureskeli itsekseen jollekin asialle ja kun nainen kysyi, mikä naurun kohteena oli, mies yritti selittää ja sai naisen naurahtamaan lähinnä omalle huvittuneisuudelleen. Tuttu ilmiö: jokin asia naurattaa oikein kovasti, mutta sitä ei pysty selittämään muille niin, että saisi välitettyä sen alkuperäisen koomisuuden ja sitten toista henkilöä ja itseäänkin alkaa naurattaa se, että on ylipäätään tullut huvittuneeksi sellaisesta asiasta.

Tajusin, etten ole pitkään aikaan, oikeastaan yli vuoteen, opiskellut kovin aktiivisesti mitään kieltä. Sen vuoksi luin tänään postilaatikostani pullahtaneesta Amnestyn jäsenlehdestä myös ne ruotsinkieliset tekstit, jotka yleensä itsestään selvästi sivuutan. Tajusin, että vaikka en jokaista sanaa ymmärtänytkään, ei niin yleistajuisen tekstin kokonaiskuvan hahmottaminen ollut lainkaan niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Tarkoituksenani olisi ollut myös katsoa Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjaa DVD:ltä ilman suomenkielisiä tekstejä, ellei DVD-laite olisi päättänyt olla tukematta kielenopiskeluani.

Ehkä minussa asuu vielä liian vahvana se pieni koululainen, joka kauhistuu, jos onnistuu sekoittamaan kielentunnilla kaksi prepositiota keskenään. Pitäisi opetella muistamaan, että pelkkä asioiden ymmärtäminen riittää hyväksi aluksi. Pitäisi myöskin muistaa, että kieltenoppimiseen on olemassa paljon muunkinlaisia tekniikoita kuin koulusta opittu pänttäämis- ja sanakoepainotteinen epäluova pilkunviilaustekniikka. Olen luvannut itselleni lainata piakkoin vieraskielisiä lastenkirjoja, joita lukemalla sanavarasto karttuu sekä helppoa että mukavaa ja luonnollista kautta.